Harvia päivittää osinkopolitiikkaansa yhtiön kasvustrategian tukemiseksi

Pörssitiedotteet | 10.02.2022

Harvia Oyj, pörssitiedote, 10.02.2022 klo 9:03 EET


Harvia päivittää osinkopolitiikkaansa yhtiön kasvustrategian tukemiseksi


Harvia Oyj:n hallitus on päättänyt päivittää yhtiön osinkopolitiikkaa. Aiemman osinkopolitiikan mukaisesti Harvian tavoitteet olivat:

  • Säännöllisesti kasvavat osingot
  • Osingonmaksu kahdesti vuodessa
  • Osinkona jaetaan yhteensä vähintään 60 % konsernin nettotuloksesta

Harvian strategian kulmakivet ovat asiakkaiden keskiostoksen kasvattaminen, maantieteellinen laajentuminen sekä tuottavuuden ja innovaatioiden jatkuva kehittäminen. Harvia on kasvattanut strategian mukaisesti markkinaosuuttaan ja parantanut asemaansa globaaleilla sauna- ja spa-markkinoilla niin vahvan orgaanisen kasvun kuin yritysostojen kautta. Vuonna 2021 Harvia teki myös yhteensä 11,8 miljoonan euron kasvuinvestoinnit tuotantokapasiteettinsa laajentamiseen ja tuottavuutensa parantamiseen.

Harvian uuden osinkopolitiikan tavoitteet ovat seuraavat:

  • Säännöllisesti kasvavat osingot
  • Osingonmaksu kahdesti vuodessa

”Näemme Harvialle houkuttelevia kasvumahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kasvun tueksi kartoitamme jatkossakin kiinnostavia yritysostomahdollisuuksia ja jatkamme investointeja toimintaamme. Vuosi 2021 oli Harvialle vahvan kasvun vuosi – ja haluamme jatkaa tällä tiellä. Uudistettu osinkopolitiikka parantaa Harvian taloudellista joustavuutta, ja antaa meille mahdollisuuksia tarttua houkutteleviin kasvumahdollisuuksiin. Tämän strategisen tavoitteen tukemiseksi aiomme jatkossa pitää enemmän kassavaroja yhtiössä kasvuinvestointeja varten”, sanoo Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.

Hallitus ehdottaa huhtikuussa pidettävälle yhtiökokoukselle, että yhtiö maksaa tilikaudelta 2021 osinkoa 0,60 euroa osakkeelta. Osinko ehdotetaan maksettavaksi kahdessa erässä, 0,30 euroa osakkeelta huhtikuussa 2022 ja 0,30 euroa osakkeelta lokakuussa 2022. Harvia Oyj:n tilikaudelta 2021 maksettavaksi tuleva osinko olisi yhteensä 11 216 542 euroa (vuonna 2021 maksettu: 0,51 euroa osakkeelta, yhteensä 9 570 600 euroa).


Lisätietoja:

Ari Vesterinen, talousjohtaja, puh. 040 505 0440


Harvia lyhyesti:

Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2021 oli 179,1 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 800 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää: https://harviagroup.com