Harvian omien osakkeiden luovutus kannustinjärjestelmän palkkioiksi

Pörssitiedotteet | 30.05.2023

Harvia Oyj, Pörssitiedote, 30.5.2023 klo 20.35


Harvia Oyj:n hallitus on päättänyt 3.5.2023 suunnatusta maksuttomasta osakeannista yhtiön osakepohjaisen kannustinjärjestelmän palkkioiden maksamista varten. Osakepalkkiot koskevat yhtiön vuonna 2020 perustetun kannustinjärjestelmän ansaintajaksoa 2020‒2022.

Osakeannissa on tänään luovutettu vastikkeetta osakepohjaisen kannustinjärjestelmän ehtojen mukaisesti 9 109 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta ohjelmaan kuuluville avainhenkilöille.

Kannustinjärjestelmän palkkoina tehtyjen luovutusten, sekä samaan aikaan hallituksen palkkioina tehtyjen luovutusten jälkeen yhtiön hallussa on 9 637 omaa osaketta.

Osakkeiden luovuttaminen perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 20.4.2023 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Ohjelman yhteydessä ei lasketa liikkeeseen uusia osakkeita eikä ohjelmalla siten ole laimentavaa vaikutusta osakeomistuksiin.

Kannustinjärjestelmän perustamisesta ja sen keskeisistä ehdoista on kerrottu 24.11.2020 julkaistussa pörssitiedotteessa sekä päätöksestä koskien omien osakkeiden hankkimista kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi 14.12.2022 annetulla pörssitiedotteella. Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän tavoitteena on tukea yhtiön strategian toteuttamista, yhtenäistää johdon ja yhtiön osakkeenomistajien tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi ja yhtiön suorituksen parantamiseksi sekä sitouttaa johtoa yhtiöön.


Lisätietoja antaa:
Ari Vesterinen, talousjohtaja
p. +358 40 5050 440
ari.vesterinen@harvia.com


Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2022 oli 172,4 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Virossa. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää: https://harviagroup.com