Hyppää sisältöön

Harvian tarina

Harvia on kehittynyt 75 vuodessa kiuasvalmistajasta arvostetuksi kansainväliseksi saunabrändiksi.

Juuret suomalaisessa saunaperinteessä

Harvian kotimaassa Suomessa saunominen on osa kansanperinnettä, mutta saunan tarjoamat elämykset kiinnostavat ympäri maailmaa. Tutkitut terveysvaikutukset, lisääntyvä kiinnostus hyvinvointiin ja keskiluokan kasvu takaavat sen, että yhä useampi maailman yli 18 miljoonasta saunasta rakennetaan muualle kuin saunan syntysijoille.

Kiukaista kokonaisiin saunaratkaisuihin – eri tapakulttuureja kunnioittaen

Harvia perustettiin vuonna 1950, minkä jälkeen yhtiön kehitys on kulkenut teknisesti edistyksellisten kiukaiden valmistajasta tunnetuksi ja tunnustetuksi saunabrändiksi, jonka tuotteita ja ratkaisuja myydään lähes 90 maassa. Tänä päivänä Harvia on globaalin saunamarkkinan johtava toimija.

Saunan lämpö tutkitusti parantaa – ja tietoisuus tästä leviää

Globaalin hyvinvointitrendin laajetessa saunan terveyshyödyt ja rentouttavat ominaisuudet herättävät kasvavaa kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Saunan lämmön hyödyllisyydestä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille on julkaistu useita tutkimuksia, ja hyvinvointitrendin lisäksi myös globaalin keskiluokan kasvavat tulot vaikuttavat saunapalveluiden kysyntään. Yhä suurempi osa saunoista rakennetaan Suomen ja Euroopan ulkopuolelle.

1950-luku – Kiukaiden valmistus alkaa

Tapani Harvia, Harvian perustaja, valmisti ensimmäiset puulämmitteiset kiukaat perheelleen ja ystävilleen vuonna 1950. Ensimmäiset myyntiin tarkoitetut Harvian kiukaat valmistettiin vuosikymmenen puolivälissä. 50-luvun loppuun mennessä Harvia aloitti jatkuvalämmitteisten kiukaiden valmistuksen. Kiukaita valmistettiin noin 100 kappaleen keskimääräistä vuositahtia.

Kuvassa Tapani Harvia ja kengät

1960-luku – Tasaista kasvua

1960-luvulla Harvian tuotantovolyymit kasvoivat tasaisesti. Vuosikymmenen loppuun mennessä yhtiö valmisti keskimäärin noin tuhat kiuasta vuodessa.

Kuvassa historiallinen kiuas

1970-luku – Harvian pääkonttori Muurameen

1970-luvun alussa Harvia muutti Jyväskylän läheiseen Muurameen ja rakensi sinne uuden tuotantohallin. Harvia kasvoi koko 70-luvun ajan keskimäärin 30 % vuosivauhtia. Vuosikymmenen alkuvuosien öljykriisi suorastaan vauhditti suomalaisten kiuasvalmistajien liiketoimintaa: puulämmitteisistä kiukaista tuli suosittuja, sillä ne käyttivät kotimaista polttoainetta, mikä oli linjassa energiansäästösuositusten kanssa. 70-luvulla Harvian kiuasvalikoimassa oli ainoastaan puukiukaita.

Historiallinen ilmakuva Harvia toimitiloista

1980-luku – Ensimmäiset sähkökiukaat

1980-luvulla Harvia kasvoi maailman johtavaksi puukiukaiden valmistajaksi. Voimakkaan kaupungistumisen ja elinympäristöjen muutoksen seurauksena sähkökiukaiden kysyntä kasvoi. Vuosikymmenen lopulla Harvia alkoi valmistaa myös sähkökiukaita puukiukaiden ohella.

Kuvassa vanha kiuas 1980-luvulta.

1990-luku – Harvian kansainvälistyminen alkaa

1990-luvulla Harvia ryhtyi viemään tuotteitaan Keski-Eurooppaan. Pian vienti laajeni kattamaan myös Venäjän, Itä-Euroopan maita sekä Yhdysvallat. Toiminta alkoi myös Kaukoidässä. Vuonna 1992 Tapani Harvia valittiin Vuoden Yrittäjäksi Suomessa.

Ilmakuva Harvian tehtaasta

2000-luvun alku – Maailman kiuasvalmistajien ykköseksi

Viidessäkymmenessä vuodessa Harvia oli kasvanut pienestä kiuaspajasta 180 henkilöä työllistäväksi yhtiöksi. 2000-luvulla Harvia saavutti globaalin ykköspaikan kiuasvalmistajien markkinoilla, ja saunomisesta kertyneen osaamisensa turvin se alkoi laajentaa tarjoomaansa kattamaan myös kokonaiset saunaratkaisut. Vientiä oli kasvavassa määrin eri puolille maailmaa, ja vuonna 2000 Harvia vastaanotti myös Suomen Yrittäjien yrittäjyyspalkinnon.

Kuva Harvian varastolta. Mies trukin kanssa kerää tuotteita hyllystä.

2010-luku – Kansainvälistä kasvua

2010-luvulla Harvia kasvoi voimakkaasti sekä orgaanisesti että yrityskauppojen myötä vahvistaen jalansijaansa Suomen ulkopuolella. Yhtiö listautui Helsingin pörssiin vuonna 2018.

Kuvassa erilaisia näyttelykiukaita

Tänään ja tulevaisuudessa – Saunaelämysten globaali asiantuntija

Tänä päivänä Harvia on saunaelämysten asiantuntijayhtiö, jonka missiona on tarjota ihmisille rentouttavia hetkiä ja luontaista hyvinvointia. Harvia jatkaa kunnianhimoisesti tuotteidensa ja ratkaisujensa kehittämistä muun muassa digitaalisuuden ja designin suomien mahdollisuuksien myötä. Globaali hyvinvointitrendi on vahva ajuri Harvian saunaratkaisujen laajentumiselle edelleen. Harvian keskeinen tavoite on myös toimia alan aktiivisena konsolidoijana yrityskauppojen kautta.

Vuonna 2025 juhlitaan 75-vuotiasta Harviaa. Järjestämme vuoden aikana monenlaisia tapahtumia ja aktiviteetteja.

Kuvassa nainen kantaa löylysankoa.
Kuvassa nainen kantaa löylysankoa.