Harvian tarina

Juuret suomalaisessa saunaperinteessä

Harvian kotimaassa Suomessa saunominen on osa kansanperinnettä, mutta saunan ja span tarjoamat elämykset kiinnostavat ympäri maailmaa. Tutkitut terveysvaikutukset, lisääntyvä kiinnostus hyvinvointiin ja keskiluokan kasvu takaavat sen, että yhä useampi maailman yli 15 miljoonasta saunasta rakennetaan muualle kuin saunan syntysijoille.

 

Haasteena paras kiuas ikinä

Suomalaisessa perinteessä sauna on keskeinen osa elämää. Saunoja on niin järvien rannoilla, yksityisasunnoissa kuin yritysten pääkonttoreissa. Suomalaiset käyvät saunassa paitsi peseytyäkseen, myös rentoutuakseen ja lievittääkseen stressiä, nauttiakseen lämmöstä – tai pohdiskellakseen vaikkapa tärkeitä päätöksiä.

Harvian perustaja Tapani Harvia saunoi hänkin pohdiskellen isoja asioita eräänä iltana vuonna 1947. Hän oli samana päivänä selvinnyt satumaisen onnekkaasti naarmuitta pienkoneonnettomuudesta. Löylyssä istuessaan hän keksi idean ryhtyä valmistamaan laadukkaita kiukaita, jotka tekisivät oikeutta kaikille niille hienoille syille miksi ihmiset nauttivat saunomisesta.

Kiukaista kokonaisiin sauna- ja spa-ratkaisuihin – eri tapakulttuureja kunnioittaen

Tänä päivänä Harvia on johtava kansainvälinen sauna- ja spa-yhtiö. Perustamisvuotensa 1950 jälkeen Harvian kehitys on kulkenut teknisesti edistyksellisten kiukaiden valmistajasta tunnetuksi ja tunnustetuksi sauna- ja spa-brändiksi, jonka tuotteita ja ratkaisuja myydään yli 80 maassa.

 

Saunan lämpö tutkitusti parantaa – ja tietoisuus tästä leviää

Globaalin hyvinvointitrendin laajetessa saunan terveyshyödyt ja rentouttavat ominaisuudet herättävät kasvavaa kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Saunan lämmön hyödyllisyydestä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille on julkaistu useita tutkimuksia, ja hyvinvointitrendin lisäksi myös globaalin keskiluokan kasvavat tulot vaikuttavat sauna- ja spa-palveluiden kysyntään. Niinpä yhä suurempi osa saunoista rakennetaan kotimaansa Suomen ulkopuolelle.

1950-luku

Kiukaiden valmistus alkaa

Tapani Harvia, Harvian perustaja, valmisti ensimmäiset puulämmitteiset kiukaat perheelleen ja ystävilleen vuonna 1950. Ensimmäiset myyntiin tarkoitetut Harvian kiukaat valmistettiin vuosikymmenen puolivälissä. 50-luvun loppuun mennessä Harvia aloitti jatkuvalämmitteisten kiukaiden valmistuksen. Kiukaita valmistettiin noin 100 kappaleen keskimääräistä vuositahtia.

1960-luku

Tasaista kasvua

60-luvulla Harvian tuotantovolyymit kasvoivat tasaisesti. Vuosikymmenen loppuun mennessä yhtiö valmisti keskimäärin noin tuhat kiuasta vuodessa.

1970-luku

Harvian pääkonttori Muurameen

1970-luvun alussa Harvia muutti Jyväskylän läheiseen Muurameen ja rakensi sinne uuden tuotantohallin. Harvia kasvoi koko 70-luvun ajan keskimäärin 30% vuosivauhtia. Vuosikymmenen alkuvuosien öljykriisi suorastaan vauhditti suomalaisten kiuasvalmistajien liiketoimintaa: puulämmitteisistä kiukaista tuli suosittuja, sillä ne käyttivät kotimaista polttoainetta, mikä oli linjassaan energiansäästösuositusten kanssa. 70-luvulla Harvian kiuasvalikoimassa oli ainoastaan puukiukaita.

1980-luku

Ensimmäiset sähkökiukaat

1980-luvulla Harvia kasvoi mailman johtavaksi puukiukaiden valmistajaksi. Voimakkaan kaupungistumisen ja elinympäristöjen muutoksen seurauksena sähkökiukaiden kysyntä kasvoi. Vuosikymmenen lopulla Harvia alkoi valmistaa myös sähkökiukaita puukiukaiden ohella.

1990-luku

Harvian kansainvälistyminen alkaa

1990-luvulla Harvia ryhtyi viemään tuotteitaan Keski-Eurooppaan. Pian vienti laajeni kattamaan myös Venäjän, Itä-Euroopan maita sekä Yhdysvallat. Toiminta alkoi myös Kaukoidässä. Vuonna 1992 Tapani Harvia valittiin Vuoden Yrittäjäksi Suomessa.

2000-luvun alkupuoli

Maailman kiuasvalmistajien ykköseksi

Viidessäkymmenessä vuodessa Harvia oli kasvanut pienestä kiuaspajasta 180 henkilöä työllistäväksi yhtiöksi. 2000-luvulla Harvia saavutti globaalin ykköspaikan kiuasvalmistajien markkinoilla, ja saunomisesta kertyneen osaamisensa turvin se alkoi laajentaa tarjoomaansa kattamaan myös kokonaiset sauna- ja spa-ratkaisut. Vientiä oli kasvavassa määrin eri puolille maailmaa, ja vuonna 2000 Harvia vastaanotti myös Suomen Yrittäjien yrittäjyyspalkinnon.

Tänään ja tulevaisuudessa

Sauna- ja spa-elämysten globaali asiantuntija

Tänä päivänä Harvia on sauna- ja spa-elämysten asiantuntijayhtiö, jonka missiona on tarjota ihmisille rentouttavia hetkiä ja luontaista hyvinvointia. Harvia jatkaa kunnianhimoisesti tuotteidensa ja ratkaisujensa kehittämistä mm. digitaalisuuden ja designin suomien mahdollisuuksien myötä. Globaali hyvinvointitrendi on vahva ajuri Harvian sauna- ja spa-ratkaisujen laajentumiselle edelleen.