Päivi Juolahti nimitetty Harvian markkinointijohtajaksi

Pörssitiedotteet | 17.03.2020

Harvia Oyj Pörssitiedote 17.3.2020 klo 18.30


Harvia Oyj:n markkinointijohtaja Sami Linna jättää tehtävänsä Harvialla siirtyäkseen muihin tehtäviin yhtiön ulkopuolella. Linna on toiminut Harvian markkinointijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2017.

”Haluan kiittää Sami Linnaa työskentelystä Harvian brändin ja valikoiman kehittämiseksi. Toivomme Samille kaikkea hyvää hänen tulevalle uralleen”, sanoo Tapio Pajuharju, Harvia Oyj:n toimitusjohtaja.

Harvia on nimittänyt uudeksi markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi KTM Päivi Juolahden (43). Juolahti toimii tällä hetkellä Fazer-konsernissa Fazer Lab -tutkimus- ja innovaatioyksikön johtajana. Hän on toiminut Fazerilla uudistamis- ja uuden liiketoiminnan kehitystehtävissä vuodesta 2015 lähtien. Ennen sitä  hän toimi pitkään F-Securen palveluksessa erilaisissa johtotason markkinoinnin-, liiketoiminnan suunnittelu- ja tuotepäällikkötehtävissä. Juolahti aloittaa tehtävässään Harvialla 1.6.2020.

”Toivotamme Päivi Juolahden lämpimästi tervetulleeksi Harvian tiimiimme. Päivillä on pitkäaikaista kokemusta markkinoinnista ja innovaatioiden kaupallistamisesta kansainvälisessä ympäristössä. Markkinointiosaamisen lisäksi Päivin johtamiskokemus tukee työtämme keskittyessämme strategisiin kulmakiviimme ja aivan erityisesti, keskiostoksen kasvattamiseen ja maantieteelliseen laajennukseen. Tiimimme vahvistaminen nopeuttaa matkaamme johtavaksi kokonaisvaltaiseksi sauna- ja spa-alan toimijaksi”, Pajuharju päättää.

Lisätietoja:

Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja, puh. 050 577 4200, tapio.pajuharju@harvia.fi

Harvia lyhyesti
Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2019 oli 74,1 miljoonaa euroa, liikevoitto 13,3 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 13,9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 400 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Virossa. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.