Harvian listautuminen

HYVÄN OLON SIJOITUS

Harvia Oyj:n (”Harvia” tai ”Yhtiö”) listautumisanti (”Listautumisanti”) ylimerkittiin ja listautuminen toteutettiin suunnitellusti.

Listautumisanti koostui osakeannista ja osakemyynnistä. Harvia keräsi osakeannilla noin 45 miljoonan euron bruttovarat laskemalla liikkeelle yhteensä 9 014 436 Yhtiön uuta osaketta. Lisäksi CapManin hallinnoimat Rahastot ja tietyt muut Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat myyvät 1 250 729 osaketta.

Tarjottavien osakkeiden lopullinen merkintähinta oli instituutioannissa ja yleisöannissa 5,00 euroa osakkeelta, mikä vastasi noin 93,5 miljoonan euron markkina-arvoa välittömästi listautumisen jälkeen. Kysyntä suomalaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta oli Listautumisannissa vahva ja Listautumisanti ylimerkittiin.

Kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkoi Nasdaq Helsinki Oy:n Prelistalla 22.3.2018 ja pörssilistalla 26.3.2018.

870 000 osaketta allokoitiin yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa, 10 789 917 osaketta allokoitiin institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti olettaen, että CapManin myöntämä 1 539 109 osakkeen Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti ja 144 357 osaketta allokoitiin henkilöstöannissa merkitsemään oikeutetuille. Henkilöstöannin osakekohtainen merkintähinta oli 10 prosenttia alhaisempi kuin lopullinen merkintähinta, eli 4,50 euroa tarjottavalta osakkeelta.

Osakeannissa liikkeeseen lasketut uudet osakkeet edustivat noin 48,2 prosenttia ja myyntiosakkeet noin 6,7 prosenttia Yhtiön osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä listautumisen jälkeen. Osakkeenomistajien kokonaismäärä nousi Listautumisannin jälkeen noin 2 000 osakkeenomistajaan.

Tärkeitä päivämääriä

Listautumisannin merkintäaika alkoi 9.3.2018
Osakkeiden kaupankäynti Helsingin Pörssin Prelistalla alkoi 22.3.2018
Osakkeiden kaupankäynti Helsingin Pörssin pörssilistalla alkoi 26.3.2018

 

Harvia lyhyesti

Harvia on yksi maailman johtavista sauna- ja spa-tuotteiden valmistajista1. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja2 ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille ja kuluttajille. Harvian tuotevalikoima kattaa kaikki kolme saunatyyppiä: perinteisen saunan, höyrysaunan ja infrapunasaunan. Yhtiö tuotevalikoima sisältää tuotteita saunan kiukaista ja komponenteista lähtien kokonaiseen saunatoimitukseen.

Harvian liikevaihto vuonna 2017 oli 60,1 miljoonaa euroa, liikevoitto 9,3 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 10,7 miljoonaa euroa.

¹ Kansainvälisen liikkeenjohdon konsulttiyrityksen syksyllä 2017 tekemä Harvian tilaama analyysi.
² Harvia brändi oli tunnetuin saunabrändi Harvian tilaamassa kansainvälisen liikkeenjohdon konsulttiyrityksen syksyllä 2017 tekemässä kuluttajatutkimuksessa (n=171) suomalaisille kuluttajille sekä vastaavassa kuluttajatutkimuksessa (n=810) suomalaisille, ruotsalaisille, saksalaisille, venäläisille ja yhdysvaltalaisille kuluttajille.

Listautumisanti lyhyesti

Listautumisannin tavoitteena on parantaa yhtiön kykyä toteuttaa sen strategiaa menestyksekkäästi ja tarjota Harvialle pääsyn pääomamarkkinoille ja vahvista yhtiön pääomarakennetta sekä lisätä yhtiön tunnettuutta asiakkaiden keskuudessa ja houkuttelevuutta työnantajana. Listautumisanti mahdollisti yhtiön omistuspohjan laajentamisen ja osakkeiden paremman likviditeetin sekä osakkeiden käyttämisen vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa ja yhtiön avainhenkilöiden palkitsemisen välineenä.

Yhtiö on tarkoitus käyttää osakeannista saatavat nettovarat yhtiön strategian tukemiseen ja pääomarakenteen vahvistamiseen maksamalla takaisin listautumisen toteutuessa ennenaikaisesti erääntyvien osakaslainojen pääoman ja kertyneet korot. Nykyistä vahvempi pääomarakenne luo yhtiölle paremmat edellytykset edistää sen strategian mukaista kasvua jatkossa.

Materiaalit:

Harvia Oyj – Listalleottoesite 8.3.2018

Listalleottoesite on saatavilla myös paperisena versiona normaalina toimistoaikana yhtiön pääkonttorista osoitteesta Teollisuustie 1–7 40950 Muurame, Danske Bankin konttoreista sekä Helsingin Pörssin vastaanotosta, osoitteesta Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Harvia Oyj -Markkinointiesite 8.3.2018

NASDAQ Helsinki
20.12.2024 klo 18:29
42.80 EUR
+0.94%